Talviunta

 Pihalla pakkanen ja lumi ovat kietoneet kaiken suojaansa. 

Paksussa lumessa on oiva keksintö 

käyttää toisten tekemiä polkuja...

 Ruusut kurkistelevat kohti aurinkoa. 

 Kuusi lekottelee oksiaan, 

joilla tiaiset yrittävät 

jo visertää keväisesti. 

Pihamökki kätkeytyy 

piippuaan myöten lumen alle. 

Mökki kantaa katollaan paksua lumikuormaa... 

Ja kaikkialla on ihmeellisen,
suorastaan 

lumenvaimentaman hiljaista... 

Haastetta

Maija lähetti tunnustuksen miulle, kiitos. =)

PS: Ja samanlaisen lähetti maaliskuun puolella myös Tuija. Kiitos siullekin! =)


Se olisi tarkoitus jakaa 5:lle muulle blogille jolla on lukijoita alle 200.
Mutta mistä sen tietää, montako lukijaa kullakin on... =)
-Joten, tämän saa taas tästä napata mukaansa ken haluaa.

Elämän pieniä iloja

Kirpputorilta löytynyt ruusuverho on vihdoin päätynyt
jouluverhojen jälkeen keittiön ikkunaan.
Kuosiltaan kangas ihan sattumalta muistuttaa seinällä jo
entuudestaan päivien kulua näyttävää
ruusuista peltikalenteria, joka sekin
on silmänilo ainakin miulle.

Ruusuja, ruusuja
miun sieluni haikailee... =) 

Pieniä iloja ovat pakkasella ulkona tuulettuneet
petivaatteet ja matot... 

Ilo on myös satunnainen auringonpilkahdus... 

Ihan kuin se pilkahduksenakin jo hiukan lämmittäisi. 

Vaikka se nyt kyllä taitaa olla toiveajattelua... =)


Ilonaihe on kahdet villasukat jalassa päivällä
ja yhdet yöllä. =)

Ilonaihe
on saada Mamalta iso kasa kuvalehtiä
luettavaksi.

Ilonaihe on
edullinen nalle-villalanka...
Josta saa tehtyä jotakin... 

Aamu ja ilta

Isojen tipujen ruokapaikka

Olen vienyt pihan perälle vanhan betoniputken päälle, jossa kesällä oli vettä linnuille, nyt pakkasilla lautasen, jossa on isoille lintusille kauraryynejä, auringonkukansiemeniä ja leivänmuruja. Nurkissa jatkuvasti pyörivä harakkalauma keksi paikan heti, ja nyt ne voi bongata aika useastikin kinaamassa siitä, kuka syö korkealla istuskellen ja kenen paikka on nokkia maasta sinne pudonneita.

Ainakin yksi tai useampi harakka tarkkailee jossakin korkeammalla aina ympäristöä, jos vaikka jokin vaara uhkaisi. Tosin joskus se vahtivuoroa pitävä taitaa ihan huvikseen juksata muita, että pääsisi itse ruokapaikalle hetkeksi.

Iltahämärissä ruokapaikalta kuuluu harakoiden naurua: 

-Hahaa, minä löysinkin ihan jotakin muuta! 

-Rätk-rätk-rätk, älä hupsi, meillä on parempaa naposteltavaa! 

-No mitä se nyt muka on? 

-Olkia? Eihän näitä voi syödä! 

-Söi se metsäjäniskin... 

-No se nyt söi niin, mutta ei me! Rätk! 

-Kuka eka syömässä?! 

-Heii! Rätk-rätk-rätk! Varoitus! 

Näen jonkin vaaran, kuuluu korkealta,  

ja samassa kaikki lentävät pois. 

Se vaara oli nälkäinen kulkukissa 

joka meni mutustelemaan hieman leipää... 

Ilta hämärtää enemmän. Harakat istuvat ja vahtivat koko ajan jossakin lähistöllä kun kissa tutkii muruset, hiutaleet ja maassa lojuvat kauralyhteen jäännökset. Heti kun kissa kävelee tiehensä, linnut palaavat takaisin syömään ja kisailemaan.

Kulkukissa sai oman lihapullansa meidän rappujen pielestä, jonne sellaisen sille jätin. Harmi kun kisu on liian villi, ettei sitä voi varmaan kukaan koskaan kesyttää...

Jäisiä unelmia

Tein niin kuin eräs kommentoija toisen blogin puolella suositteli, ja laitoin viimeiset amaryllikset vesisankoon jäätymään pihakoristeiksi. Siellä ne nyt jään läpi hohtavat ja uhmaavat aikaa...

Sääennusteissa on luvattu pakkasia, joten aivan pian nämä kukat eivät lakastu...

Hups

♥ 

Joskus ohjeistuksesta huolimatta ei lopputulos ole sellainen kuin pitäisi. =)
Tässäkin pitäisi olla söpöjä minttusuklaanmakuisia pikkuleipiä tuolle armaalle...
Mutta niistäpä tulikin pellillinen neliskanttisia pikkuleipiä jotka tarttuivat paistuessaan tiukasti toisiinsa uunissa ja nyt ne hädin tuskin mahtuvat piparilaatikkoonsa.
Ovat kuulema kuitenkin ihan mukiinmeneviä kun niitä maitolasiin
tai kahviin kastaa... =)

Lumia siellä täällä

Enkä tarkoita nyt kännyköitä. =)

♥

Pihojen lumistahan mie... Lumi on sellainen talvinen valkoinen elementti josta voidaan olla montaa mieltä. Jotkut rakastavat sitä. Jotkut sietävät sitä. Jotkut jopa vihaavat lunta. Se lumi kuitenkin on ja pysyy muutaman kuukauden paikoillaan ja muodostaa uudenlaisen maailman.

Minä pidän siitä, että lumet on kolattu kauniisti pois kotipihasta. Kaikki eivät osaa tosin lakaista, siistiä, lapioida ja kolata lunta kovinkaan kauniisti...
Niiden lumikasojen reunamat kun mielestäni saisivat olla siistin ja säntillisen näköiset.
Lumihanget kasattujen lumien takana ovat kauneimmillaan kun niissä ei juoksennella sinne tänne. Jos tarvitsee mennä muualle, kuin mitä pihassa on kolattua ja aurattua aluetta, hankeen voi tehdä nätin polun itselleen lapiomalla tiensä auki sinne ja takaisin.
Vaikkapa sinne isojen lintujen ruokintapaikalle.

Mitä vähemmän ihmisen jälkiä hangelle jää, sitä seesteisempi on maailma. Ihan totta. =)
Siis ihan yleisestikin eikä vain talvella...

Villien eläinten jäljet ovat somia koskemattomilla lumihangilla, mutta eivät esimerkiksi koirien jäljet ja jätökset eikä kakaralaumojen riehuntasotkukuoppajäljet. Ne sotkevat sen eheän luonnon muovaaman hyvin kauniin lumivaipan...

Ethän laske jälkikasvuasi tai koiraasi muiden lumisille kauniille pihamaille... Se koskematon hanki voi olla sen reviirin omistajalle kallis kaunis talvinen aarre. Talvinen mielen ja silmän lepopaikka ja lohtu masentavankin kylmyyden vastapainoksi. Valkoista sielunruokaa kesää ja vihreyttä odotellessa...

Haparoivia unikuvia

Toissayönä olin unessani mukamas meidän puutarhassamme. Puutarhassa oli puita ja kukkapenkkejä somassa järjestyksessä, aurinko paistoi ja oli kesä... Ihan varmasti jossain rupattelivat varpuset...

Unipuutarha oli suurempi kuin tämän pihan oikea vastaava. Siellä oli kaunis nurmikko ja me olimme mukamas vastikään tehneet yhdessä Hanin kanssa puutarhan nurmikolle kauniita, kiemuraisia kivipolkuja, pitkin poikin. Hyppelin lapsellisesti kiemuraisia polkuja pitkin tosi iloisen onnellisena.

Kun sunnuntaina iltapäivällä piipahdimme kaupoilla, kurkistin unikirjaa kirjojen alennusmyyntilaarista. Unikirjan hinta ei vieläkään ollut tarpeeksi alentunut jotta olisin voinut ostaa sen. Raotin hyvin varovasti kirjan sivuja kohdasta P, niin kuin puutarha. Kirjassa sanottiin kauniin puutarhan merkisevän tyyneyttä ja asioiden olevan hyvin, jos sellaisen näkee.
Kuitenkin P, niin kuin polku - kiemurainen sellainen - tarkoittanee ongelmia, jotka olisi osattava ratkaista hereillä ollessaan...

Viime yönä näin unta, jossa menin yhdessä Hanin kanssa kylään, jossa minua ei ikään kuin huomattu tai noteerattu ollenkaan jo heti ulko-ovelta asti. Vain Hania tervehdittiin iloisesti ja minua ei edes katsottu, kun hänen jälkeensä astuin ovesta sisälle. Riisuin takkini ja kenkäni eteiseen ja menin Hanin perässä olohuoneeseen jossa hänelle juteltiin. Minä vain kuuntelin. Kukaan ei katsonut minua tai osoittanut sanojaan minulle, joten olin hiljaa.

Kohta Hani kutsuttiin kahvipöytään jossa ei ollut minulle lainkaan edes kahvikuppia. Seisoin hämmentyneenä hetken keittiössä, kunnes talon emäntä sanoi yhtäkkiä:
-Sano terveisiä sille Unallekin, katsoen Haniin, joka lupasi sanoa, ja minä hämmennyin entisestään.

Kävelin unessa sen asunnon eteiseen, kenenkään edelleenkään huomaamatta, kuuntelin aikani puheensorinaa keittiöstä. Kohta laitoinkin kengät jalkaani, takin päälleni, lähtien ulos ovesta, pois talvipakkaseen, koska tunsin olevani niin täysin ylimääräisen ulkopuolinen.
Heräsin unen auringonpaisteiseen pakkasilman raikkauteen ja kuulin oman hengitykseni.
Se oli erittäin todentuntuinen uni.

Minulle on jopa oikeasti tapahtunutkin hiukan vastaavaa...

Pitänee mennä jälleen kirjakauppaan 

kurkistamaan unikirjasta varovasti kohtaa N, 
niin kuin näkymätön... =)

Kaija Koon: Läpinäkyvää, soi nyt mielessäni...

Vanhasta uutta

Mie tuunasin 

ja spraymaalasin 

vanhat kynttilälyhdyt kermanvalkoisiksi.

Nyt niistä näkyy valokin paremmin.

Eipä tullut otettua kuvaa niistä
ennen puhdistus- ja maalausoperaatiota,
mutta kaksi lyhdyistä oli ruskeita,
yksi oli synkän musta ja
yksi valkoinen ja pahasti ruosteinen.

Kaikista laseista ei ruoste
edes lähtenyt pois,
mutta tarkoitus ei ollutkaan
tehdä näistä täydellisiä,
vaan hiukan pidentää niiden
käyttöikää ja valaista ne.
Sananmukaisesti. =)

Pakkasella

♥
Ei saa unohtaa 

niitä pihapiirin pieniä ystäviä...

Rakas mies osti jättisäkillisen
auringonkukan siemeniä
niin nyt meillä on
ainakin jonkin aikaa,
mistä jakaa ruokaa.

♥ 

Käväisee pihamaalla ruokailemassa isompiakin, 

niin kuin vaikka kahdeksannokkainen 

hauska ja puuhakas harakkaparvi, 

lisäpanoksenaan pihaa usein 

korkealta koivun latvasta 

tarkkaileva varis, 

sekä se meidän räystäsorava.
♥ 

♥

 Minijoulukuusi jatkaa 

pihan somisteena 

puuliiterin kainalossa. 

Se ilahduttaa klapien hakijaa... =) 

 Jäälyhtyjäkin voi vihdoin tehdä, 

kun on tarpeeksi pakkasta!

Jäälyhdyt ovat suloisen
ihania!

♥

Sitten jälleen pihan lumisiivouksen jälkeen 

laitetaan lumikola seinälle, 

ja pääsee villasukkahipsimään sisälle

nautiskelemaan Tiikerin päiväuniteetä,
Uskollista ystävää
tai Earl Grey teetä 

ihan uudesta ihanuudesta, 

joulunjälkeislöydöstä 

eli alelaarin (4€) teelaatikosta.

♥

Hmmm... 

Hrrrrrr... 

(Virnistää...)

♥

Pieniä ne ovat ilot Pikkuisessa talossa...

Amore mio

Vihdoin! 

Jouluksi ostetut miniamaryllikset 

olivatkin sitten ihan kookkaat ja komeat 

ja hiukan viiveellä aukesivat 

mutta ah, 

kuinka ne ovatkaan ihanat! 

Ne kasvoivat ruukuissaan niin korkeiksi, 

että ne oli pakko leikata maljakkoon, 

etteivät kaatuisi lattialle korkealta ikkunalaudaltaan. 

Maljakossa kukka sitä paitsi kestääkin 

paljon kauemmin kuin sipulissaan kiinni. 

Minulla ei koskaan ennen ole ollutkaan valkoista amaa. 

Siksi kai näitä olenkin erityisella kunnioituksella 

ihaillut jo monta päivää...

Ovatpa sopivasti sunnuntaina

valkoisella pöytäliinalla
maljakossaan 

pöytää kaunistamassa

kun on Laten syntymäpäivä.

PS: 

Ja niin ne amat olivat kauniita 

komeita ja rohkeita
ja lisää auenneita sunnuntaina. =)

Aina se on mielessä, puutarha...

Hiippailen vintille villasukat jalassani. Vien vaatekaappiin silitettyjä lakanoita ja pöytäliinoja. No niin, nyt sekin kaappi on jälleen siisti.

Siivoan puuroskat klapilaatikon edestä. Laitan pönttöuuniin vielä pari halkoa, sitten sen lämmitys riittää tältä päivältä. Tulen myöhemmin kohentamaan hiiliä ja nitistän vetoluukut pienemmälle. Myöhemmin laitan uuninpellin kiinni. Sitten, kun kekäleet eivät enää hehku.

Nappaan kastelukannun käsiini. Kastelen vähän aikaa sitten hämärästä huoneen sokkelosta esiin ottamiani hentoja vaaleita pelargonioiden haamuja, jotka kurkottelevat kohti valoa piirongin päällä. Kastelen ihan vain niukasti. niiden aika ei ole vielä täysin herätä, vaan vain pikkuisen piristyä ja vahvistua. Yksi vaaleanpunaisista pelargonioista on avannut unisena esiin kaksi kalpeaa nuppua.

-Shhh... Nuku vaan... Älä vielä herää... 

Nuuhkaisen kieloja, jotka eivät viitsineet aueta jouluksi vaan päättivät tulla maanpinnalle ilokseni vasta nyt, uuden vuoden paremmalla puolella. Niiden vahva tuoksu tuo heti kipeästi kevään mieleeni. Miten jopa yksikin kielon kukkavarsi voi tuoksua niin mahtavasti?
Muratti viihtyy kielojen ja pelakuiden seurana viileässä huoneessa.

Avaan samaisen piirongin ylimmän laatikon hymyilläkseni laatikon sisällölle. Joskus otan laatikosta pois purnukan tai pari ja kurkistan purkin sisälle. Nuuskutan ja ihailen niitä... Purkit ovat ilman kantta laatikon suojassa, koska eihän niillä pitäisi olla siellä mitään hätää.


Samalla katselen lumisia maisemia ikkunasta, lipaston kanteen kyynärpäitäni nojaten. Menee vielä pitkä aika, ennen kuin nuo kinokset sulavat. Valkoista kylmää sataa lisää vielä moneen kertaan ennen kuin kevätaurinko saapuu nitistämään kylmän vallan.

Hiippailen takaisin alakertaan, jossa kevätsuunnitelmat viimeisen puutarhalehden muodossa odottavat pöydällä. Ja kuvina kasvihuone, joka meillä on nyt vielä osina ja haaveina...

Suunnittelen kevättä ja kesää jo mielessäni.

Samalla nappaan valkoisen paperiarkin 

johon kirjoitan tomeralla käsialalla:

-MULTAA

-Lannoitetta pelakuille

Ensimmäinen, tai oikeastaan toinen askel on varovasti otettu kohti kevättä. Ehkä nuo jo olemassaolevat multapurnukat olivat se ensimmäinen askel.

On tässä luvassa mukavaa puuhaa. Lipaston laatikoissa olevat viime kesän kukkiensiemenet pitää laittaa multaan helmi-maaliskuussa, etsiä pienet muoviset kasvatuspurnukat viime keväältä sekä kasvilamppu kätköistään...
Mitään uutta en aio tässä vaiheessa ostaa koska talon tilanne on himpun verran vaakalaudalla. Silti saa ja pitää haaveilla. Ainakin siitä puutarhasta... <3

Cupcake

 Kun suklaakakusta jää vain yksi pala, 

sen voi tallettaa jääkaappiin 

ison mukin alle... 

Sieltä se on helppo ottaa esille 

seuraavan päivän teehetkeen.

Kas näin! 

Ja kiehuvaa vettä kuppiin,
mansikkateepussukan kera, kiitos! 

Jouluisia ruususia ja niiden suojelua

Nämä jouluruusut ovat tässä silkkaa lavastusta. Toinen on kuvattu Lahden Plantagenin aulassa, ja toinen Lahden joulutorin kukkamyyjän kojun luona. Maksoivat miun budjetilleni ihan liian paljon. Mutta lavasteita tai ei, on kukkapenkissäni yksi tällainen viime vuodelta. Muistin äsken vasta että se oli myyrien herkkua, joten menin ja kahlasin lumihangessa ja vein ruususen päälle metalliverkon, jonka tiivistin tikuilla maan pintaan kiinni. Onneksi maa ei vielä ollut kovin jäässä...

Tietenkin toivon sydämestäni että jouluruusu ja kaikki muutkin pihaan istuttamani lähtevät ensi keväänä kasvamaan.




















Oih, kevääseen on aikaa vain muutama kuukausi. =)


PS:
Gojimarjojen suojelussa myöhästyin puolisen vuorokautta...
Jänis oli ehtinyt maistella niistä ihan jokaista piippaa. =( Toiset piikkiset, nuoret taimet se oli syönyt kokonaan ja toiset vain katkonut.
Vielä edellisenä päivänä olin itselleni muistutellut koko ajan, että ne pitää verkottaa, koska olin kuullut että ne ovat herkkua jänösille, jotka lähtevät liikkeelle lumihankien saavuttua...

Ja unohdin.
Ja yöllä tuho oli loikkinut niiden luo.

Mitään muuta pupu ei ollut maistellut. Vain ja ainoastaan gojimarjojani. Niitä kohtasi kato jo viime keväänä kasvatusvaiheessa, kun eräs sekopäinen piski kiipesi salaa vinttiin ja tuhosi mm neljästä gojimarjapensaan taimesta kaksi ja muitakin rakkaita kalliita taimiani. Olin niin monta vuotta odottanut ja toivonut että saisin kasvattaa puutarhaa, ja sitten saimme tyhjän pihan. Nuo miun multapurkit olivat siten hyvin, hyvin tärkeitä...

Se tuho oli muuten piskin omistajista vain hauskaa ja moisen uroteon kuullessaan halusivat kiipeilytuhousnäytökselle uusintaesityksen ja houkuttelivat piskin uudelleen yläkertaan. Mie menin perässä ja suljin kyllä siinä vaiheessa miulle rakkaiden taimien huoneen oven, lisävahinkoja välttääkseni.
-Kiitos, kerta riitti sitä sotkua.

On siis ohdakkeista ja eläimellistä miun gojieni elo ja niin monen muunkin kasvin. Tuhoeläimiä riittää. On täällä vielä myyriä, fasaaneja jne...

Nyt niillä lopuilla lumesta pilkistävillä ressukkapiippanagojeilla on verkkoa ympärillään, ettei ihan täysin kaikki gojimarjapensaistani katoa. Monien muiden kasvien talvipärjäämistä voin vain sydän kurkussa toivoa...

Talvi on...

 Talvi 

on lumitöitä

ja polttopuita... 

Villasukkia unohtamatta! 

<3<3 

Pihalla paleltaa

Eilen, sunnuntaina kävelimme 

kirkkaassa auringonpaisteessa katselemassa lähiseutua. 

Pikkasen meinasi paleltaa vaikka jalassa oli kahdet housut päällekäin. 

Kyllä Suomen talvessa tarvii ne toppahousut...

Loput jouluomenat lintujen ilona. 

Taustalla olevaan pajujen muodostamaan 

kaariaukkoon tullee ensi kesänä 

kasvihuone... 

Piparikranssikin meni lintujen 

ja oravan iloksi pihalle. 

<3

Pakkasta

 Jää on kuvioinut auton... 

 pensaat, ja puut...