Kaukaa haettua

Tiistaina puolilta päivin kiipesin bussiin joka ajeli merkillisiä ja yllättäviä kiertoteitä Lahteen, jossa piipahdin asioillani hetken aikaa, kunnes vaelsin rautatieasemalle, ostin junalipun Keravalle jääden hetkeksi aseman odotuspenkkiin istumaan ja maistelemaan kioskilta ostamiani salmiakin ja suklaan kombinaatioita kahdesta eri rasiasta yhtaikaa.

Puolen tunnin kuluttua pääsin junan penkkiin lukemaan Titanicilla matkustaneiden soittajien kuviteellista elämää ja pelästyin joka kerran niin, että olin heittää kirjan menemään, kun vastaan tuli toinen juna ja ovet paukahtivat kovaäänisesti siinä meidän junassa. Kukaan muu ei tuntunut pamahduksia huomaavankaan. Muut matkustajat istuivat päät alhaalla lukien, neuloen tai jopa torkkuen. Olivat selkeästi istuneet junissa enemmän kuin mie joka matkustin moisessa aparaatissa varmaan neljättä kertaa elämässäni. Jokin kävi nenuuni junassa niin että aloin niiskuttamaan. Lukemisen lisäksi toisinaan seurasin autojen kanssamatkustusta lähiteillä junan ikkunasta.

Ennen väliaika-asemaa juna hidasti vauhtiaan ja ehdin nähdä kuinka Keravalle oli tullut jopa talojakin lisää sitten vuoden takaisten näkymien. Ahkeria ovat olleet. Jatkoin matkaani sotkupenkkisellä K-junalla kohti pääkaupunkiseutua, mutta en kuitenkaan ihan niin pitkälle matkustaen. Treffasin matkan varrella minnuu jo odottelevan Laten, ihailin ja kännykkäkuvailin tosi matalalla kohti lentoasemaa lenteleviä isoja lentokoneita, joiden kumean lentoäänen olin jo ennättänyt muualla asuessani unohtaa.

Ajelimme autolla Bauhausiin etsimään niitä kadonneita tapetteja joita ei meinannut täältä meiltäpäin eikä Lahdestakaan löytyä. Löytyihän sieltä, jo niin jouluisesta kaupasta pienen etsiskelyn, laskeskelun ja pohdintojen jälkeen makuuhuoneeseen tapetit, mutta se yksi keittiön seinä on yhä vailla pyyhittävää, vaaleaa, kivaa verhoiluaan. Mie kyllä yhteen keittiöön sopivaan paksuun ja pehmeään printtitapettiin ihastuin, mutta tuo miespä ei siitä pitänyt. Vaan kyllä sekin sopiva keittiökuosi jostakin vielä löytyy.

Kävin ihailemassa kaikkia ihania kukkia sekä joulukoristeita ja joitakin piti ihan vähän jopa silitellä ja kukkia nuuhkia. En kuitenkaan halunnut muuta tuolta kaupasta itselleni kuin 9 litraa valkoista pohjamaalia. Tai eihän sekään tule yksin omaksi ilokseni, vaan Pikkutalon valaisemiseksi. Samalla sain ideoita itselleni niistä valmiista joulukoristeista... =)

Paluumatkalla piipahdimme taas Mänsälän shellillä kahvilla. Ei näkynyt tuttuja koko matkalla, missään kaupungissa.


PS: Pahus kun en kuvannut sitä tapettia josta pidin. En löydä sitä mallia googlettamallakaan... Se oli paksua ja siinä oli mm cappuccinokuppeja, häivähdys hopeaa ja mustaa valkoisella pohjalla...