24.3.2011

Vähän päivässä





Mies mittailee ihme kylmäkomeroa eteisessä. Luultavasti ulko-ovi on ollut ennen sillä seinällä, ja komero on ollut eräänlainen konttoori, jossa tavattiin entisaikaan ruokia säilyttää viileässä. Nyt kylmätila on meidän hätäapuvaatekomerona ja vaatteet olivat pakkasella hyisen kylmiä sieltä pois otettaessa.

Tai siis oikeammin miehen vaatteet, sillä hänellä on enemmän vaatteita kuin miulla. Miun vähäiset vaatteeni mahtuivat makuuhuoneessa olleeseen pieneen kaappiin, ja sinne mahtuivat lisäksi vielä liinavaatteetkin. =) Miehen jäätyä talvella saunaan viimeisenä pesulle, mie kiirehdin ottamaan kylmästä komerosta hänelle yövaatteet ja pitelin niitä takan lasiluukkujen edessä, jotta ne lämpenisivät, ennen kuin ojensin ne saunasta tulleelle kultaselleni.


Mies tahtoisi nyt tietää, mitä on komeron alaslasketun katon sisuksissa. Hän puhuu itsekseen, koputtelee, naputtelee pintoja, pohtii ja laskee. Mittanauha vilahtaa moneen kertaan monessa paikassa. Minä istun polvet koukussa sohvalla ja katselen toisella silmällä Emmerdalea ja toisella miehen puuhia. Välillä on noustava pitelemään mittanauhaa miehen avuksi ja samalla vilkuiltava televisiosta, ettei se Andy tee enempää pahaa vaimolleen...

Komeron yläpuolella menee raput, ne hassut ja vaaralliset, yläkertaan. Seinämä olohuoneen oviaukosta rappujen pieleen on pidempi kuin minun pituuteni. Mies kiskoo irti muutamasta paikasta rimoja ja astinlautaa rappusista. Hän tahtoo tietää mitä nekin ovat syöneet. Alta löytyy puhallusvillaa. Hän nappaa irti pienen laudan paneeliverhoillusta rappujen seinämästä. Samasta tilasta, mutta eri tavalla ja eri kohdasta ovat raput ennen vanhaankin yläkertaan menneet, ennen tuota viimeistä remonttia joitakin vuosia sitten. Me taas aiomme siirtää raput kulkemaan ihan toisella tavalla. Irtirevästyn paneelin alla on vanhaa seinää ja tervapahvia. Olohuoneen puoleiselle sisäseinälle on naulattu lastulevyä. Sillekö minä täällä oireilen? Lastulevyä on löytynyt aika monesta paikasta täällä...




Mies aukoo rappujen vieressä sijaitsevan sähkö"kaapin" luukun ja tutkii kookasta aukkoa. Minäkin kipitän uteliaisuuksissani kurkistamaan. Itse en ole vielä koskaan saanut auki tuota luukkuviritelmää omin avuin, vaikka yrittänyt kyllä olen. Olen pelännyt koko seinämän paneeleiden romahtavan, jos kiskon luukun irti, ovat heiluneet sen verran pahasti...

Kurkistan sisään luukusta, jossa edelliset asukkaat ovat näköjään säilyttäneet myös tavaroita. Pölyisillä laudoilla lojuu nurin ja oikeinpäin muutama lasten pelikortti ja tussikyniä. Pohjan laudat irtoavat helposti. Puhallusvillaa on sielläkin, polyuretaania sähkötaulun ympärillä ja muovia siellä täällä. Silti rappukäytävästä selkeästi kovalla tuulella tuulee sisään ja pakkasella käytävä oli kylmänä...


Rappujen seinämään jää muistoksi pieni purettu aukko. 
Purkuremontti pian alkakoon. Vähän päivässä, paljon viikossa... 





7 kommenttia:

  1. Tutun kuullosta...meillä mies myös itsekseen mumisee ja välillä pitää ymmärtää mennä mittaa pitelemään. Toivottavasti sinun oireilu loppuu...
    Mun mies kertoi lapsuudessaan isänsä lämmittäneen peiton illalla ennen nukkumaan menoa uunin edessä..oli lapsen mukava mennä yöunille. Ja yli viisikymppisenäkin vielä sitä muistelee..

    VastaaPoista
  2. Mukavaa kun on tuommoinen mies.
    Ja mielenkiintoista seurata mitä kaikkea vielä löytyykään.

    VastaaPoista
  3. Krisse,
    ihan ymmärrettävää,
    koska
    joitakin kokemuksia ei koskaan unohda. =)



    MK, niin,
    ja hänellä tällainen mukava nainen? =)

    VastaaPoista
  4. Huh, onpa teillä tulossa löytöretki vanhaan taloon ja remontointia oikein urakalla! Pulpahti yhtäkkiä mieleen, että eihän esim. siinä sahkökaapin taustana seinässä ole asbestia? Meillä oli vanhan sähkökaapin, joka oli muuten keskellä olohuoneen seinää, takana levy asbestia. Siitäkin voisi tulla oireita varmastikkin, jos ette ole muuta syytä löytynyt... Tuon ikäpolven taloissa voi asbestia hyvin olla, yllättävissäkin paikoissa.

    VastaaPoista
  5. Laura,
    ei ole asbestia onneksi.
    Ei ole onneksi mitään vesikeskuslämmitystä jne jossa oisi asbestia tarvittu. Sähkötaulu ei ole kamalan iäkäs...

    Kaikki tuo missä on lautaa ja panelia, tulee purkuun kesällä. Plus paljon muuta. Tekisi mieli jo alkaa jostain päin purkamaan joutessani, mutta sitten joutuisimme siinä sekasotkussa asumaan kuukausia... =P

    Parempi aloittaa sitten kun on lämmintä ulkona, koska niin paljon joutuu repimään paikkoja......................

    VastaaPoista
  6. ...eli joku ensin teki noin hienon sokkelorempan tänne ja nyt me sitten puretaan sen kädenjäljet pois... =)

    VastaaPoista
  7. Hei Pikkurakas. =)


    Tänään ollaan kirkottu lautoja irti sieltä täältä muualtakin. Koko rappukäytävästä saa isomman ja avaramman. Hanimus laittoi sen luukun kiinni kaappihökötykseen takaisin ( tuo kaikki puretaan sitten kesällä, tervetuloo kiskomaan lautoja irti) kun siitä tuuli tuli kämppään.

    VastaaPoista