Potkukelkalla pääsee

...

Hassua miten viikonloppuisin lähitien liikenne vähenee ihan minimiin arkipäiviin verrattuna. Ei silti, kun liikenteen äänet kaikkoavat, luulee välillä asuvansa ihan maaseudulla, vallankin kun aamusella pihapiiristä löytyy jälleen niin ketun, jänisten, koiran kuin kissankin jälkiä, vaikka tämä oikeasti onkin kaupunkia. Kuitenkin niin maaseutua, että täällä voi käydä potkukelkalla kaupassa. Miekin menisin kauppaan mielelläni sellaisella kulkuapuvälineellä, jos vaan olisi sellainen.

Kauan sitten, eräässä asuinpaikassa, kun minulla oli vielä oma pieni auto sekä vuokra-autotalli, jossa säilytin lasten- ja miun polkupyöriä sekä mm isoa ja pientä potkukelkkaa, sen pienen autoni lisäksi. Kerran sitten eräänä päivänä pieni auto ei halunnut millään käynnistyä ja minä pyysin pihalla seisseeltä ystävälliseltä naapurisedältä voisiko hän antaa virtaa pienelle autolleni ja hän sanoi kyllä.

Naapuri työnsi kanssani pikkuautoni tallista pihalle, peruutti oman komean autonsa sen vierelle ja antoi virtaskaa pikkuautoni herätessä henkiin ja mie kiitin ritarinaapuriani kättäni heilauttaen ja ratsastin, öö siis ajoin asioilleni, joista olin jo hieman myöhässä ja muistin vasta ehkä viidentoista minuutin päästä, että se autotallin ovi oli jäänyt auki.

Soitin tuttavalleni joka asui seuraavassa talossa ja pyysin jotta voisiko hän käydä sulkemassa autotallimme ovet. Hän kävi, ja mie ajelin aikanaan kotiin ja vein pikkuauton talliini ja huomasin siinä samassa, että se isompi potkukelkka oli poissa. Joku oli sen tarvinut, tallin oven oltua hetken auki. Kuka lie reppana.

Kun lapset kasvoivat isommiksi, lahjoitimme sen pienen potkukelkan eräälle pienelle kultakutriselle tytölle. Isoa kelkkaa ei ole meillä sen koommin ollut. Sellainen toimisi pakkasessa takuulla varmemmin kuin muutaman päivän pihassa tuulessa ja pakkasessa jäätynyt vähän kookkaampi autovanhusressukka... =)

Potkukelkasta nyt tuli mieleeni myös se kamala mainos jossa se karvareuhkapäinen mies huutaa että helemat paukkuu kun ne jaffat siinä tulloo sen huivipäisen kelkkailevan mummon mukaan jo kauppoihin. Kuuluu niihin mainoksiin jotka voisivat jo vihdoin vaihtua. -Ainakin sen miehen voisi poistaa. =)

Mutta aasinsiltana huivipäisiin mummeleihin, taitaa miullakin jo kahvihammasta kolottaa. Menenpä siis tupahan ja laitan itselleni kaffeet maistellen päiväkaffeelle leipomaani hassua kuivakakkusta, johon sujautin joulusta jääneet säilykekirsikat, kuivattuja karpaloita, -joihin olen nyt erityisen ihastunut- sekä mantelijauhoa.

Tätä kakkusta oli maistamassa keskimmäinen murusenikin avokkinsa kanssa, kalakeiton jälkiruuaksi. Eilen myös esikoinen oli kylässä hetken, toi luokseni nuo muut nuoret, saunoi ja lähti jälleen omille teilleen. Tänään saatoin jääautolla keskimmäisen ja avokkinsa bussilleen ja pelkäsin että se jääautomme lakkaa toimimasta, kun sen herättelykin oli ollut hiukan epävarmaa pihassamme, niin kuin sen pikkuauton kanssa silloin joskus. Mutta huh, ford-ötzi-jääatomme heräsi ja toimi ja heräsi kaupan pihastakin uudelleen eloon, kun kävin viimosilla kolikoillani ostamassa ananasmehua ja maksamassa kahden ruudukon kokoisen lottoarvontarivistön ja pääsin kotihinkin sillä ja nyt siis, on sen iltakaffeen aika.

Näin tänä viikonloppuna tyttärenkin joka näki niin ikään tämän tönön ensimmäistä kertaa. Tytär oli kuvitellut huoneet ihan eri ilmansuuntiin mielessään. =)

...