...
♥
♥
Olin käynyt torstaina aamupäivällä kylillä asioilla. Löysin kotimatkalla lähetystorin sekä sen takahuoneesta pienen kirpputorin. Minulla oli mukanani vain muutama kolikko taskunpohjalla. 10 sentin alepöydästä löysin kolme ruusukoristeista kahvikupin aluslautasta, nostin ne syliini. Samassa pöydässä oli rukousnauha. Sanoin ääneen takanani seisovalle myyjälle:
-Rukousnauha! Ja vain kymmenen senttiä? Minä ostan sen pois.
Myyjä näytti ensin hämmästyneeltä, nosti oikeaa kättään ja aikoi sanoa jotakin, mutta nyökkäsi sitten:
-Jos se kerran oli siinä, niin sitten se on 10 senttiä.
Maksoin kassalle kaikki 40 sentin ostokseni, joiden loppusumma sopi hyvin ikuiseen surkeaan budjettiini ja vaelsin yhtä uutta reittiä, kirkon viertä pitkin, tänne uuteen kotiimme. Nostin vaaleanpunaruusuiset lautaset tiskialtaaseen, pesua varten. Olohuoneen vitriinikaapin päällä seisova puinen enkeli, jonka olin tuonut mukanani jo ensimmäisten muuttotavaroiden joukossa tänne suojelusenkeliksi, sai kaulaansa sen ostamani rukousnauhan. Nauhaa sen kaulaan ripustaessani sanoin puuenkelille ääneen:
-Suojele sinä nyt kaikkia mun rakkaitani.
♥♥♥
Vieläkin sisimpäni on sekaisin sitten torstai-illasta... Minun pieni tyttäreni joutui autokolariin sulhonsa kanssa. Sulholla oli ollut ajokortti sekä auto vasta hetkisen...
Moottoritiellä tuli tilanne, jossa oli kaikki katastrofin ainekset olemassa, pienessä nopeassa hetkisessä...
Selkäni takana ritisee pönttöuunissa tulet. Lämmitän yläkertaa. Samalla on lämpimämpää istua tässä koneellakin, tarkenee jopa ilman kynsikkäitä. Silti sisintä kylmää yhä ajatus, mitä ruttaantuneen henkilöauton kahdelle muruselle olisi voinut käydä. Onni onnettomuudessa oli, että nuoret selvisivät hirvittävällä säikähdyksellä, kadonneilla silmälaseilla, mustelmilla, verta vuotavalla nenällä ja sulho yön sairaalatarkkailulla sekä lasinsirpaleiden haavoilla, tuosta järkyttävän uhkaavasta tilanteesta.
Onneksi. Oi, onneksi,
heillä oli omat suojelusenkelinsä matkassaan mukana...
heillä oli omat suojelusenkelinsä matkassaan mukana...
♥♥♥
Siksi perjantaina hoin itselleni,
etten koskaan saa pitää mitään itsestäänselvyytenä
pukien sanani tähän jo toisessa blogissani olleeseen muotoon:
-Una Reinman-
etten koskaan saa pitää mitään itsestäänselvyytenä
pukien sanani tähän jo toisessa blogissani olleeseen muotoon:
Koskaan ihmiselämässä
ei saisi pitää
mitään
itsestäänselvyytenä
Hän ei ole
aina tässä...
♥
♥
...
Onneksi ei käynyt kuinkaan rakkaillesi. Voin aistia huolen. Se jää pitkiksi ajoiksi mieleen.
VastaaPoistaOnneksi oli enkelit mukana ajomatkala...
VastaaPoistaMukavaa maanantaita..
Olipa onni onnettomuudessa. Kaikki ei tosiaankaan ole itsestäänselvää, sen huomaa usein vasta sitten kun tapahtuu jotain kurjaa.
VastaaPoistaHyvä kun suojelusenkeli kerkesi apuun.
VastaaPoistaKyllä sitä monesti ihmettelee miten selvittiin, vaikka olisi voinut käydä pahasti. Saa todella sanoa Enkeli kerkesi apuun.
Minulla on ystävä joka aina kun lähtee autolla niin ristii kätenä ja rukoilee varjelusta matkalle.
Enkeleitä matkallesi ♥
Sooloilija,
VastaaPoistaKrisse,
Allu,
Sylvi,
niitä enkeleitä täytyi olla matkassa monta, koska kolarissa oli monta ihmistäkin...?
On onni että niitä oli... <3 <3
Kaunis postaus. Ihan kuin sielunsisko siellä kirjoittaisi! Minullakin on nuori tytär, juuri 25 täyttänyt ja ajelee autolla ihan joka päivä, samoin poika joka on 23v ja ajaa työkseen. Minä aina lähetän heille suojelusenkeleitä mukaan. Äidin osa on jatkuva huoli, kai se on se hinta jonka rakkaudesta joutuu maksamaan, varsinkin jos jotain heille tapahtuisi...
VastaaPoistaRukousnauha on kaunis - minullakin roikkuu sellainen tuolla taulun kulmalla sänkyni vieressä.
Kiitos Lumikukka
VastaaPoistaTotta on, että ikuinen huoli rakkaista on koko ajan olemassa, vaikka kaikki olisikin hyvin.
Rakkailleen toivoo kaikkea hyvää, ei koskaan kipua eikä suruja...
Mustelmat on jo haaleita kirjavia reunoja lukuunottamatta parantuneet, sulhasen pääkky on taas naarmuton ja uudet lasit on juuri tulleet ja (sulhon vanhempien) autollakin on jo pariin kertaan käyty ajelemassa, tosin vain keskustassa kun ei tee mieli ajaa hetkeen moottoritietä. Pimeällä vähän jännittää ja molemmat on erityisen valppaina, mutta samalla vähän väliä huokaillaan että oispa rahaa ostaa ite oma auto.
VastaaPoistaKiitos minunkin puolesta teille kaikille jotka meidän kolarista olivat huolestuneet. :) Suojelusenkelit oli valppaina ja teki työnsä hyvin. :)
Hei rakas Nunnukka-lapseni! ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
VastaaPoistaOli onnea onnettomuudessa...
Minuu alkaa vieläkin itkettää kun ajattelenkin tuota teidän kolarianne!
*iso halaus teille molemmille murusille* ♥♥