Kosto ajatuksista

Viime perjantaina ennen aamukahdeksaa remonttimiesten auto ajoi pihaan. Koskaanhan he eivät olleet tulleet ensin ovelle sanomaan huomenia tai että nyt me tultihin taas. Aina kävivät suoraan käsiksi töihin. Ripeästi ne työskentelivät kyllä. Mutta joskus kun olivat esim oven edessä telineineen, olisin hiukan olettanut että ensin sen verran kysyisivät, olenko kenties menossa jonnekin tms, ennen kuin laittavat telineet ainokaisen ulko-oven eteen. Varsinkin kun lähtivät sitten ruokatunnilleen ja ne esteet olivat yhä oven edessä.

Mie olin siihen aikaan vielä yöpaitulissa. Olin yöllä potenut taas jälleen kipeää päätäni ja lekottelin sohvalla olohuoneessa, oma tyyny mukana...
Kiirehdin äkkiä pukemaan kun yksi mies jo kiipesi tikkailla olohuoneen ikkunan edestä sitä puuttuvaa yläkerran ikkunalautaa laittamaan. Huh, onneksi verhot olivat melkein kiinni. Mun yöpaitulit ovat melkein kaikki jossain maalissa kun aina unohdan mitä mulla on päälläni kun pitää rempata, askarrella tai muuten vaan tehdä jotakin ja aina mie sotken itseni maalissa ja ne on kaikki paidat vähän virttyneitä ja, ja, ja... =)

Siihen mennessä kun sain päälleni päivävaatteet, olivat miehet jo ulko-oven edessä purkamassa täyttä häkää pois räystäslautoja. Ainakin kuvittelin (monikossa) heidän niitä purkavan.

Kurkistin keittiön ikkunasta ja tietty, se ainoa ruohomatto jonka olin pelastanut seinäremontin jaloista, sekä hassu talvikukkaistutuslaatikkoni olivat aivan purkujätteen vallassa! Kumpikaan miehistä ei ollut siirtänyt niitä minnekään sivuun. Ruohomatoista ei lähde millään pois sotkuinen sahanpuru-karhunvillasekoitus, siksi ne rempan alle jääneet olivat joutuneet roskiin. No, mie luulin tosiaan että he oikeasti vaihtavat reunalistat kattoon, niin kuin alunperin syksyllä oli puhe, ja sotkun tulo jatkuisi. Menin avaamaan hieman ovea ja hihkuin
-Huomenta!
Ei vastausta, mutta jatkoin, omasta mielestäni leikillisesti, jotta
-Enkös mää jotakin sanonutkin niistä reunalistoista?
Siihen toinen työmies
-Jos te myyjän kanssa siitä ootte päättäny niin ei me siitä mitään tiedetä.
Toinen mies ei puhunut mitään.
-Myyjän? Minkä myyjän, mie ihmettelen, koska remppamiesten autonkyljessä lukee sama nimi, kuin oli remontin meille myyneen miesten papereissa ja laskuissa.
-No myyjän! mies kovensi ääntään kiukkuisesti.
-Etteks te olekkaan samaa porukkaa sitten, mää siihen viattomana.
-Ei välttämättä, mies murahti.
-Paa nyt se ovi jo kiinni, toinen mies komensi, mutta miun käteni kiskoi jo ovenraosta kukkalaatikkoa, joka olikin jäätynyt paikoilleen. Samoin ruohomatto tuntui juuttuneen jonnekin ja taisi se toinen työmies seistä sen päällä. Miekin aloin kiukustua.
-Mää teinä olisin kyllä ennen purkamista ottanut tän ruohomaton pois koska jouduin jo pari heittämään roskiin remppasotkun takia.
- Ja tän mä ottaisin kanssa sisälle, sanoin potkaisten ovenraosta kukkalaatikkoa joka liikahtikin ja sain sen kiskottua sisälle, samassa ovi läjähti kiinni.
-Mikä myyjä? Mikä myyjä? kiekui samassa toinen mies minua matkien oven takana ja mie avasin oven äkkiä uudelleen rakoselleen.
-Voisitteko oikeesti ottaa ton maton pois, sanoin, katsellen surkean sotkuista ruohomattoa.
-No eipä toi suuri vaiva ole itsekään tota putsata, kiekuja vastasi.
-Eikun ihan totta, ottakaa se pois, jonnekin sivuun?
-Ei sillä ole enää mitään väliä, kiekuja tokaisi. Mutta mie katsoin tiukasti häntä ovenraosta.
-Miten niin ei ole enää mitään väliä, mie taas ihmettelin. Vastahan he olivat tuossa yhdessä kohdassa?
-No ota, ota ihmeessä se, kiekuja tokaisi toiselle miehelle, joka vei maton sivuun ja minä en voinut olla vielä tokaisematta:
-Mikä myyjä, niin?
Emmää mikkää kuuro ole, mietin itekseni. Pistin samalla kiukkuisesti itse oven kiinni, suljin samalla mieli mustana eteisen ikkunan sälekaihtimet ja keittiöstäkin kävin laittamassa verhot kiinni. Pah.

Ajattelin että tässäkin rempassa menee taas koko päivä. Mie en aikoisi avata niille ovea edes niiden vessahädän takia! Olin joutunut pariin kertaan siivoamaan heidän haisevia sotkujaan vessasta ihan sitä pöntönkantta myöten! Mie en halunnut moisten apinoiden sotkevan enää meidän vessaa. Mie en sitäpaitsi saa  saada mitään vatsatautibakteereita tämän oman vatsatautini vuoksi. Lisä tekee pahaa, ainakin siinä asiassa.

Murjotin sisällä ja mietin, mikä ajatustenluikija miun tosiaan pitäisi olla!!? Soittelin Hanille ja kantelin tapahtuneesta. Kumpikaan meistä ei tiennyt, ettei työporukka ole samaa firmaa remontin myyjän kanssa. Varsinkaan kun autoissa tosiaan lukee se nimi? Höh. Minuu harmitti, jotta kun ovat tavallaan meillä töissä niin sitten käyvät apinoimaan tuolleen ja kun kaikki melkein hyvin oli heidän taholtaan siihen asti mennyt.

Mehän emme muuten ole vielä palauttaneet kyselylomaketta jossa kysellään remontin sujumisesta yms...

Remontti sinänsä sujui ok ja nopeasti. Mutta kukaan työmiehistä ei osannut koskaan tervehtiä. Kukaan ei sanonut kiitos kahvista kun ekana päivänä heitä kahvittelimme. (Enpä miekään sitten muulloin vaivautunut kaffetta ja pöytää koreeksi laittamaan.) Kukaan ei tullut koskaan työpäivän päätteeksi, joka päättyi joka päivä eri aikaan, sanomaan, että nyt me lähdetään, moi.

Kukaan ei myöskään kysynyt, tahdotaanko me säilyttää yläkerrassa ne kamalat puolipaneelit, jotka ovat jonkun edellisen remontin jäljiltä ja jotka olivat saaneet meiltä purkutuomion jo taloa katsomassa käydessämme, mutta yläkerran remontilla kun ei ole ollut vielä kiire...

Kun  he asensivat uudet ikkunat paikoilleen he sahasivat ihanat ikkunanpieluslaudat kapeiksi viiruiksi niiden riivatun seinäpaneelien mukaan, joissa on varmaan sen meitä edellisen asukkaan kakrujen liitupiirroksiakin.

Kummankohan meistä nuo työmiehet luulivat piirokset tehneen? =)

Ei, ei, ei. Me olisimme mieluusti itse laittaneet ikkunanpielet sitten kun paneelit olisi purettu pois! Sääli kauniita ikkunanpielilautoja. Ja kun puu on kallista. Mutta kukaan ei kysellyt mitään vaan olivat omatoimisia.

Paitsi niissä katon reunalaudoissa. Ne olivat selkeästi tarviketilauksessa mukana. Viimeisenä päivänä sanoivat
-Me jätetään teille noi loput laudat, jos teillä on niille jotain käyttöä. 
Ja mehän ilostuimme, kunnes huomasimme että siinähän ovat mm ne reunalaudat jotka heidän piti katon reunoille asentaa vanhojen tilalle. Nehän olivat meidän lautoja? Sovittuun remonttikohteeseen tilattuja ja  tarkoitettuja. Ja todella lahoa se sotku olikin jonka ehdin siitä puretusta rappusilla nähdä. Oli korkea aika uusia ne.

Ne?

Kohta auto hyrähti käyntiin pihalla ja miehet katosivat. Olivat lakaisseet sotkut maahan portailta. Olivat rapsineet ruohomaton puhtaaksi (wau) ja laittaneet sen paikoilleen. Mutta katon reunalaudoista he olivat vaihtaneet vain yhden ainokaisen!??
-Sen, jonka seinäremppaa tehdessään he rikkovat sivusta ja laudan surkea kunto tuli näkyviin.
Vain sen yhden siis vaihtoivat ja karkasivat?

Äh. Hanin  pitänee soittaa uudelleen siihen  firmaan että ei tarvii enää tulla tänne, mutta osa hommasta jäi edelleen kesken, vähentäkää loppulaskusta.



Me pelastimme roskalavalta iltaisin hyvää lautaa isot määrät, kun heittelivät huoletta sinne sekä punaiseksi että valkoiseksi maalattua tavaraa, tuulensuojalevyn isoja paloja sekä höyläämätöntä uutta puutavaraa. Ja kun se puu maksaa ihan kamalasti... 

Tarkoituksenamme oli ollut tehdä niistä entisistä seinälaudoista tien reunaan melu-ja suoja-aitaa sekä roskakatos. Siihen sekin lauta olisi ollut omiaan. Mutta remppamiehet eivät purkaneet seiniä lauta kerrallaan, vaan vetivät moottorisahoilla vanhat seinät neliskanttisiksi palasiksi jotka heittivät suoraan roska-lavalle.
Eikä me niitä paloja sitten sieltä lavalta pelastettu...

Pihamaalle jäivät kuitenkin kaikki kissaa pienemmät roskat iltaisin meidän siivottavaksemme ja ne miljoona tupakannatsaa. Sen -firman työnhän piti olla sellainen "Avaimet käteen"-remontti. Firman omistajamiehet syksyllä remonttilaskelmatarjousta jättäessään kehuivat kuinka monet olivat menneet ulkomaille siksi aikaa kun heidän firmansa on käynyt remontoimassa heidän talonsa ja tullessaan kotiin on kaikki ollut valmista. 

Voimme kuvitella kuinka siellä kohteissa on mm vessat olleet kamalassa kunnossa ja pihat samoin tämän porukan jäljiltä. Ja ne natsat...

Saa toki tupakoida. Ulkona. Kun laittaa natsat tiettyyn paikkaan... Vaikka metalliseen pönttöön joka seisoo liiterin nurkalla?
Kuulostan ihan turhantärkeeltä äkäilijältä? Varmaan... =/


Kohtapuoliin saapui heidän lähtönsä jälkeen putkimies meille ja sulki vedentulon. Hän asensi uuden palopostin entisen, rempan aikaan poistamansa tilalle. Nyt siinä vesiputkessa on sulku, jota siinä ei ennen ollut. Ja meillä on nyt AVAIN ulos palopostiin, jota myöskään ei vanhassa versiossa ollut vaan se piti vääntää auki jakoavaimella vai mikä hökötys se nyt lieneekään nimeltään ollut.

Iltapäivän ajan vesi oli poikki neljä ja puoli tuntia. Putkimies ähelsi todella kovasti sen putken kanssa... Putkimies joutui menemään välillä kahvioon vessaan ja jätti mut tänne pidättelemään omaa hätääni. On ihan omaa erakkomaista pelkuruuttani etten pyytänyt päästä mukaan. Miulla olisi ollut se meidän paloharjoittelualuevalituskirjelmäkin vietävänä ennen kello viittätoista kunnantalolle. Nyt se saa odottaa maanantaihin. Tiistaina on sen viimeinen jättöpäivä.

Eli sain koston niistä sen aamuisista ajatuksistani, enkä itse päässyt omaan vessaamme. Palopostin sisäkytkentä on kylpyhuoneessa, allaskaapin takana.

En ole muutes yhtään ylpeä tuosta että menin remppakloppien naljailuun mukaan. 

Vasta aina jälkeenpäin tajuaa tehneensä itse hölmösti. 

Unohdan aina sen vanhan säännön: 

Kun idiootti alkaa haastaa kanssasi riitaa, 

katso, ettei hän tee sitä toisen samanlaisen kanssa... 

Olisin voinut sivuuttaa asian kuin en olisi sitä koskaan kuullutkaan. 

Olisin voinut tykkänään jättää sen oven avaamatta ja siivota kun he ovat 

lähteneet. 

Tai, se messevin; 

olisin voinut todeta, jotta 

-Mitäs myyjästä, 
mutta kukas tässä onkaan se asiakas? 

Ne parhaat ideat tulevat aina liian myöhään. 

PS: Putkimies oli hirrrrrrveen siisti.
Niin kuin oli ollut edellisilläkin kerroilla täällä käydessään.
Hän siivoaa tarkasti kaikki roskat ja pyyhkii lattiat yms... =)

Mun yölliset päänsäryt olivat muuten osittain poskiontelotulehduksesta johtuvia. Päivisinkin oli jo monta päivää tosi hutera olo. Pyörryttävä ja oksettava, ja vähän pelkäsin jotta taasko mie kaatuilen. Mutta tänään lauantaina mies vei mut päivystykseen ja sain troppia ja särkylääkettä. Lääkäri-Sergei kuunteli päätään ravistellen kun kerroin että asumme ns hometalossa. Selittää kuulemma oireilua.

Niin. Jokin edelleen käy makuuhuoneessa henkeen. 

Joka yö nenä menee tukkoon. 

Siksi vaellan liian lyhyelle sohvalle ja tungen jalat puoliksi sohvan yli 

ja levottomasti torkun loppuyöt 

ja kuuntelen 

ja mietin 

ja mietin... 

Ja syytän tästä kaikesta itseäni.