Punaista ja sinistä

PS: 

Nunnukka-armas, älä katso & lue tätä: 

Mie ostin viime viikonloppureissulla viitosella 

vaaleanpunaiset feikkicroksit puutarhakengikseni.  <3 

Nunnukka, jos nyt kuitenkin näit, 
niin mää lupaan etten mene näillä ihmisten ilmoille. =) 

-Vain pihalle. =) 
Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön... 

♥♥ 

Pihasta tuli mieleeni, jotta viikonlopun menomatkalla löysimme uuden edullisen ulkovalon Kärkkäiseltä. Se on jo asennettuna ulko-oven yläpuolelle ja nyt näkee taas pimeässäkin, missä ne betoniset askelmat ovat.
On se vanha lamppukin tallessa, jos vaikka se talonmyyjä sitä kaipaa...

♥♥

Miun kutittaa usein selkääni. Ihan tavattomasti!

Pyytelen usein Hania raapimaan selkääni oikein kunnolla.
-Mun siiventyngät kutiavat niin. =)

Muistan että kotikotona Mamakin usein pyysi minua raapimaan oikein kynsillä selkäänsä. Vaatteiden päältä siis! =)
-Jonkinlainen sukuvika... =)

Luulen kyllä, että miulla menee hiuksia paidan alle ja ne ne siellä kutittelevat koska hiuksiani on aina joka paikassa. Nyt tosin ei enää niin hirmuisesti lähde hiuksia kun crohnlääkäri käski lopettaa sen väärän lääkkeen jota söin vuosia.

No mutta niin, jos selkäni siis kutiaa, etsin lähimmän esineen jolla rapsutan selkääni niskasta paidan alta. Viivotin on mainio. Samoin hiusharja. Kynäkin on ok. Ah, autuasta. =)

Paitsi eilen nappasin kuulakärkikynän ja sillä rapsuttelin selkääni. Huomasin sitten jälkeenpäin jotta kynän terä olikin ollut esillä. Ups. Kylpyhuoneen peilistä näin iltasuihkuun mennessäni piirrelleeni lapaluiden päälle ristiinrastiin violetteja viivoja. Noh, näkeepä Hani nyt tarkasti, mistä hänen pitää miun selkääni raapia, kun seuraavan kerran raapimista pyydän. =)   

♥♥♥

Jotain sinistä...

Keittiön ikkunalautahelmihyasintteja...

Näin kirjoitin justiinsa fb:iin: 

Bongattu ekat siniset nuppujen alut helmihyasinteista, krookuksista sekä raparperien pulleita punaisia alkuja... =) Viimevuotinen persilja on melkein entisellään vihreänä lumien alta paljastuttuaan ja salkoruusujen lehdet ihanan samettiset. Ihan kuin ne haukottelisivat. 

 -Kuin olisivat vain nukkuneet talven...♥ 

Ihan kuraisia pieniä alkuja... 

Tulppaanitkin kurkistelevat... 

Helmiä näkyvissä... 

Kasasin syksyllä kukkasipulipenkkien päälle haravointijätettä, 

jotta tuhmat fasaanit harhautuisivat eivätkä söisi kukkasipuleitani... 

Esim tästä yläkuvasta näkee, miten syksyiset lehdet on syöty. 

Onneksi sipuli on jäänyt rauhaan ja siitä kasvaa suoraan kukka. 

Sen vieressä toinen sipuli kasvattelee ensin lehtiä. 

Yleensä fasaanit mehukkaita lehtiä havaitessaan kaapivat jaloillaan koko sipulin esiin 
ja hakkasivat sen suurella nokallaan palasiksi. =( 

Nyt laitoin kanaverkkoa näihin kohtiin joissa näkyy jo kukkien alkuja... 

Pitäisi olla se kolmemetrinen aita tontin ympärillä. 

Jospa sitten tuo lähitiekään ei sotkisi noin kamalasti. 

Eli näen mie maailmassani jotakin valoisaakin sentään. 

Paitsi että viikonlopuksi on luvattu tosi valkoista talvimyräkkää... 

Mutta nuo kyllä selviävät. 

Miekin yritän. 

Valoisaa oli sekin kun esikoinen tuli eilen illalla, sanoi kyllästyneensä parturin suorittamaan tukanleikkuuseen ja toivoi että äittä leikkaisi nyt justiinsa hänen hiuksensa. Äittähän leikkasi. Pojasta tuli ihan pikkupojan näköinen. Palkaksi sain ihanan hymyn, kiitoshalin ja tunteen, että olen ihan pikkuriikkisen tärkeä jollekulle. =) 

Kiitos Jake! 

-Muistitikustakin kiitos! 

Hukkasin omani jo Keravalla asuessa... =) 

PS: Takatalvi peitti kaikki nuppuset lumen alle piiloon jälleen...

Ystävyyksiä

Mamani kyseli, olenko ystävystynyt jo monien ihmisten kanssa täällä asuessani ja mie naureskelin ihan ääneen moiselle kysymykselle. Ollaan me yhteen maanviljelijämetsuriin tutustuttu, mutta ehkä en häntäkään tunnistaisi jos vastaan tulisi, koska miulla on niin saakurin surkea kasvomuisti.

Enkä muista ihmisten autonmerkkejä enkä siis moikkaile autojakaan koska en niitä tunnista. Niih.
En edes kiinnitä huomiota autoihin. Paitsi tietenkin jos itse olen kävellen/pyörällä/autolla ajamassa niin totta kai mie muuhun liikenteeseen kiinnitän huomioni.

Lähinaapureita näin paloaseman harjoitusalueen laajennus-kokouksessa, mutta enpä heitäkään tunnistaisi yhden näkemiskerran perusteella. Se hassu karkaileva sähkömies on tästä ihan lähistöltä ja hän taisi tässä kerran töötätä auton torvea, kun olin menossa kirkokylille ja ylittämässä tietä. Se nosteli kättään ja mie nostin omaani.

Ehkä se oli kuitenkin vaan joku muu kuski ja töräytti torvea mua hoputtaakseen. Pois siitä tieltä! Hus! Kiire! Autoilijoilla on aina hirveä kiire! Pois hitaat jalankulkijat tieltä!

Megamyynnissä on yksi pieni, hymyilevä rouva, jonka kassalle tavallisesti joudumme. Tai siis menemme, jos hänet näemme. On yleensä tosiaan hymyillyt meille ja ainakin mie hänelle. Mutta tässä kerran menin yksin sinne Megamyyntiin jo ekana päivänä kun myynti taas alkoi ja ensi töikseni kaadoin vahingossa jättikuormallisen paistinpannuja, jotka oli aseteltu sellaiseksi korkeaksi pyramidiksi!

Mie vaan yhteen pannuun koskin ja ne kaikki muut muutama sata tai tuhat paistinpannua kaatuilivat sinne tänne ja mie jäin pitelemään kiinni parista huojuvasta paistinpannukeosta ja huutelin apua. Se sama täti tuli apuun, eikä se oo enää kassalla hymyillyt.

Hän joutui hakemaan varastosta kolme korkeareunaista lavaa jonne henkilökunta laittoi paistinpannut. Niin paljon niitä oli.
Oli kuulemma ollutkin vähän sellainen pelko henkilökunnalla, jos ne pannut vaikka romahtaisivat ja niin ne sitten romahtivat. Mie todistin asian.

Enkä sitten edes ostanut yhtään paistinpannua. Kaukaa kiersin ne.  =)

Apteekissa tunnistan pari farmaseuttinaista ulkonäöltä. Tuskin heitäkään tunnistaisin jos omissa vaatteissaan vastaan kadulla tulisivat. Samoin pari tk-lääkäriä on jo naamastaan tutut.

Mutta ystävystynyt?
En. En mie ole. Vielä. Ehtinyt.
Miten erakot ystävystyvät?

Kaupoissa tosin mummot ja papat käyvät juttusille ja kyselevät mitä niiden ostoslapuissa lukee, mitä tuotteessa lukee ja mistä löytyy mitäkin ja yritän auttaa jos osaan. =)

Postissa on töissä Hollolassa asumisen ajoilta tuttu nainen töissä. (Hollola on edelleen kunta, jossa olen asunut kauimmin elämässäni.) Postirouva ei ole muuttunut yhtään parin vuosikymmenen aikana. Elämä on kohdellut häntä varmasti lempeästi. Toivottavasti. Hän on aina herttainen ja ihana.

Mutta ystävystynyt...
Noup.
Olen vain masentunut täällä talossa,
joka ei tunnu enää rakkaalta, eikä kodilta.

Mie ystävystyisin mielelläni sen kesyhkön oravan kanssa,
joka asusti eteisen katon alla, ennen seinäremonttia.
Mutta se muutti muualle. =)

Kohta sata vuotta

Taloamme vanhemman, tänä kesänä 99-vuotta täyttävän isänsä luona ei Hanin äiti ole vieraillut koko tämän vuoden puolella. Se vanha yksinäinen mies odottaa että tytär tulisi... Hänen asuntonsa kaipaisi perusteellista suursiivousta. Liesituuletin ja sen hormi pikaista puhdistusta. Sähköliesi pikaista uusimista. Liesi pitäisi olla mallia, jossa katkaisin sammuttaa lieden virran tietyn ajan kuluttua. Keittiökaapeista pitäisi ronskilla kädellä siivota pois kaikki turha ja päivitystä mauste- ja kuivamuonahyllyihin. Ja pois ne koirantarvikkeet sieltä keittiön kaapeista. Ei koiria saa edes viedä homepölykeuhkosairaan vanhan miehen lähelle... =(

Me siivosimme pintapuolisesti mitä voimme nyt viikonloppuna tuon vanhan miehen luona. Mutta kaikkea emme ehtineet.
Jos minulla olisi ollut aikaa enemmän ja puhdistusvälineitä ja aineita, olisin siivonnut paljon enemmän, minkä olisin jaksanut, mutta Hani kielsi. Hän sanoi meidän olevan nyt kylässä ja sanoi kertovansa äidilleen, miten isänsä pikaisesti tarvitsisi apua. Ja keittiön laatikostot Hanin isän korjausta. Nyt ne laatikostot tipahtavat paikoiltaan kun laatikot avaa...

Hanin äiti on eläkeläinen (niin kuin Hanin isäkin) jolla olisi aikaa ja rahaa matkustaa katsomaan todella iäkästä leski-isäänsä vaikka joka tai joka toinen viikko. Onneksi tuolla surullisen näköisellä vanhuksella, joka ei kuule esimerkiksi minun puhettani lainkaan, vaan Hanin täytyi sanoa kovemmalla äänellään mitä mie sanoin, joka ei näe enää kunnolla silmänpohjarappeuman vuoksi, ja joka ei uskalla eikä jaksa enää lähteä ulos, on ystävällisiä naapureita. Ystäviä, jotka käyvät katsomassa päivittäin, miten mies jaksaa. Sairaanhoitaja käy kolmestikin päivässä ja ruokapalvelu kaksi kertaa viikossa. Naapurit tuovat kaupasta hänelle ruokaa ja iltajuomaksi ykkösoluen.

Vanhan miehen ruokatoive viime viikonloppuna oli läskisoosia, perunalaatikkoa ja riisipuuroa. No miehän tein. Hän söi hyvällä ruokahalulla. <3 Illalla hän tosin vahingossa nappasi jääkaapista Hanin itselleen ostaman hiukan vahvemman iltaoluen, ennen kuin ehdin hätiin. Mutta isoisäpä nukkui sitten tosi hyvin, eikä aamuviideltä -niin kuin tapansa on- laittanutkaan sängynvierusradiotaan täysille, vaan nukkui syvää untaan, heräten vasta puoli kahdeksalta hyväntuulisena. =)

Oli surullista jättää tuo vanha mies ikkunaansa vilkuttamaan sunnuntaina... =/

Samalla omaa sydänalaa kipristi, olenko antanut liian vähän aikaa omalle Mamalleni? Niinpä lupauduinkin viettämään hänen luonaan ensi viikolla muutaman päivän ja teen, mitä siellä ikinä tarvitseekin tehdä ja vietämme äiti-tytär-aikaa kahdestaan.
Jossakin välissä pitäisi mennä myös tytärtä auttelemaan muutossaan. Sielläkin viettää äiti-tytär-aikaa... <3<3

Ulkonäköpainotteista pulinaa

Hämmästyin tässä taannoin, viime vuoden puolella siis, miten esim Hanin äiti arvostelee hirveästi kaikkia ihmisiä heidän ulkonäkönsä mukaan.
Usein hän nappasi telkun kaukosäätimen meillä käydessään ja löysi televisiosta ihme muuttuja-ohjelmia, joissa ihmisille tehdään jokin kivulias kauneusleikkaus tms ja huudahteli:
-Katso miten kamalan näköinen se olikin!
No, en katsonut. Mie en jaksa katsella sellaisia pinnallisia ohjelmia.

Jos taas kaukosäädin joutui Hanin isälle, hän laittoi telkusta huutamaan jonkin urheiluohjelman ja äänensäätö oli todella kovalla. Usein hän itse meni toiseen huoneeseen, jotta se mekkala kuului sinnekin. Lakkasin lopulta luovuttamasta telkun kaukosäädintä niille kahdelle. Mutta eipä ole puoleen vuoteen tarvinut katsella heitä lainkaan. Eikä kuunnella. Huoh, se on niin lapsellista, mutta minkäs teet...


Mutta olen pohtinut tätä ulkonäköasiaa, ja kysynyt oikein Haniltakin, olenko mie arvostellut ihmisiä heidän look-likensa vuoksi? Ketään? Hän ei muistanut että pahemmin olisin. Huh. En ole sellaista opettanut lapsillenikaan.
-Ehkä Idols-tuomari Jone Nikulan tukasta olen jotakin joskus sanonut. Siis Hanille. En Jonelle.

Saa se Jonekin pitää tukkansa ihan niin sotkuisena kuin haluaa. Ei oo mun mies. =) Enkä edes omalle miehelle hirveesti vaikkapa vaatteista huomauta, koska minulla meistä kahdesta on ne surkeammat vaatteet. Joskus tosin ehdotan jotta mies voisi laittaa silitetyn paidan sellaisen ryppyisen tilalle.
-Jos Hilda on muistanut silittää niitä...

Kun/jos Hanin äiti näkee minut seuraavan kerran, hän varmaan oksentaa.
Miehän olen nyt kaatumiseni jäljiltä ikuisesti tällainen reikäpää.
Vielä rumempi kuin ennen.
Vaikka yritänkin pitää tukkapinnillä otsahiuksia sen haavan päällä...
Haavassa on myös paperilaastari ja sen alla arpivoidetta, jota pitää käyttää 9 kk, ennen kuin se auttaa...

Rappuja ylös alas

Sain tässä yhtenä päivänä ihme kohtauksen. Kannoin hissunkissun kaikki multakupit alakertaan. Rapunmutkan kohdalla kippojen ja kuppien tai leveämmän kuljetuksen kanssa on tehtävä erilaisia vääntökääntötemppuja ja aseteltava jalkansa rauhassa noiden kapenevien askelmien leveämpiin päihin, kumarruttava samalla matalasta aukosta, laitettava osa oikean käden taakasta rappuaskelmille, seisomatta sen toisen jalan villasukan päällä, otettava taas taakka haltuunsa hyvin varovasti ja hiippailtava loput askeleet kieli keskellä suuta tai muuten käy huonosti, ja olohuoneen lattialla on kasa multaa, sirpaleita ja yksi parkuva naishenkilö.

Samalla kun könysin takaisin yläkertaan, kannoin meidän petivaatteitamme ylös, siivousvälineiden kera ja raahasin imurinkin yhdellä kantokerralla. Välillä kävin popsimassa viikonlopulta jäänyttä muusia nakkikastikkeella ja huilaamassa hieman olohuoneen sohvalla.

Mutta mä tein sen. Mää kannoin ne kaikki puutarhaan liittyvät purkit, niin täydet kuin huojuvat tyhjien purnukoidenkin keot alas, en pudottanut mitään, enkä edes itse tällä kertaa pudonnut. Tungin niitä olohuoneen lattialle, keittiön pöydälle, keittiön kamiinan päälle, eteiseen vanhan pakastimen kannelle ja kaikkialle.

Kun pikkuhiljaa sain sen kasvihuoneen tyhjäksi, aloin siivota sieltä pois loppuja pölyjä ja sotkuja ikkunoiden vaihdon jäljiltä. Ne oli tilkitty kaikella mahdollisella: oli sammalta, paitaa, villasukka jne jne jne ja siitä kaikesta tuli aikamoinen tomu yläkertaan. Hani siivosi silloin heti tuoreeltaan suurimmat sotkut pois mutta sen pölyn laskettua olivat pinnat ihan kauttaaltaan kuin kummitustalon filmatisoinnista konsanaan. Isot hämisseitit tosin puuttuivat!

Kiipeilin tuolin kanssa pyyhkimässä vaatekaappien päältä pois tomua, pyyhin hyväntuoksuisella pesuaineella pinnat, pesin ikkunasta pois remppamiesten lasiin lääppimää uretaania, rapsin ikkunasta tomuttomammaksi kaikki mahdolliset tekstiilit, tyynyt ja nallukat, ja imuroin lopuksi huoneen. Lattianpesun jälkeen saatoin laitella varapatjat paikoilleen, niille puhtaat lakanat ja ne alakerrasta raahaamani petivaatteet, jotka ensin ikkunasta roikotin ja kunnolla rapsin ja tuuletin.

Ja sama tälle toiselle huoneelle, jakkas sain sen ekan huoneen oven kiinni. Täällä molempien pöytätietsikat olivat pölyssä ja niin, aivan kaikki muukin oli. Kumma juttu. =) Lattianpesuvaiheen jälkeen kaikki ylimääräinen alakertaan menevä roina oli lastattu tuon rappujen yläosan pienelle tasanteelle. Ne alas, ja hiukan Teho-juomaa kitusiin ja vielä ponnistus yläkertaan, imurin johto alakertaan, töpseli olohuoneen seinään, jotta imurin johto riittää rappujen imurointiin, joka sekin on aika hassu suoritus. Varsinkin kun se johtolenkki kehtasi jäädä jonnekin tämän huoneen ovenlistan alle jumiin kun mie olen imurin kanssa jo rappujen puolivälissä.

Taisin ääneen kiljua kummitustalolle jotta Eikä! 

Antoi se johdon sitten pienen taistelun jälkeen minulle takaisin ja pääsin hissuttelemaan imuri sylissäni alas ja vielä kerran ylös pesemään samat askelmat ylhäältä alas. Alkoivat sitten mokomat ihan haista hyvälle. Se taisi olla jotain hedelmäistä yleispuhdistusainetta. =)

Kun raput olivat kuivuneet, kiipesin vielä ylös laittamaan ilmanputsarin hurisemaan. Siellä ne oli, meidän petit lattialla. Taas. Vapaaehtoisesti. Jos sitten ei nenään kävisi nukkuesssa, niin kuin alakerrassa.

Sitten voimat lopahtivat. Alakerran makuuhuoneen toisen runkopatjasängyn (niin, niitä ei mitenkään oisi voinut viedä ylös tuota ahdasta kujaa pitkin) sain vielä raahattua olohuoneen ja eteisen välimaastoon, mutta siihen se jäi ja siinä se oli kun Hani saapui töistään. Hän on jo tottunut siihen, että muutoksenhaluvimmassani useinkin siirtelen huonekaluja paikasta toiseen. Kun uusiakaan ei saa, niin järjestellään näitä vanhoja eri tavalla aika ajoin. =)

Mies totesi jotta jaahah, sää oot vähän järjestelly täällä. 
Meni sitten varovasti kehotuksestani katsomaan yläkertaa. Tuli kohta alas ja kyseli jotta mihin se mun sänky on menossa. Sai itse päättää, tuleeko se olohuoneeseen pitkittäin vai poikittain, sohvan kaveriksi. Ns kulmasohvaksi. =P
Nosteli mun kanssa sängyn sitten paikoilleen ja mie pääsin imuroimaan makkaria jota ei täytä enää kaksi runkosänkyä vaan vain yksi. Jota sai siirreltyä imuroidessaan. Kun siellä oli ne molemmat, oli imurointikin vaikeaa. Niin pieni tää talonen on.
-Oikeesti joskus piti vaikeasti heittää toinen runkopatja toisen päälle, että sai kunnolla imuroiduksi. Liian ahtaissa tiloissa yksinkertaiset siivouksetkin muuttuvat monimutkaisiksi operaatioiksi. =)
Sinne jäi se toinen sänky pedattuna seinän viereen.

Sitten siihen huoneeseen ikkunan eteen kaksi rumaa puutuolia vastakkain, istuimet toisiinsa kiinni, ja vanha myyjän tänne jättämän kaapin seinä siihen päälle ja ah, vihdoin multapurkit siihen tason päälle paikoilleen, niille vettä ja juttelua, lisää lattioiden imurointia ja sitten saunaan. Koko päivän sain tuohon tuhrattua.

Tuo miespakkaus laittoi sitten uudessa nukkumahuoneessamme lämpöpatterin niin isolle, että yöllä huone oli ihan liian kuuma, joten karkasin alakertaan sille entiselle petilleni, joka makkarista olohuoneeseen sohvan kylkeen siirrettiin. Varmuuden vuoksi olin senkin pedannut nukkumavalmiuteen. =P

Seuraavana päivänä olin ihan naatti. Ja söin viimosen antibiootin. Ja sitä seuraavana sain kuin sainkin hoitajan päästämään miut lääkärille, joka kirjoitti uuden astmalääkkeen lisäksi liian nopealle sydämellenikin lääkereseptin, joka kuulemma auttaa esiintymisjännitykseen ja migreeniinkin. Jos aloitan tarkkuusammuntakisailun, se lääke on sitten dooppinkia. Wau. Suuret on lupaukset. Mutta se sama tabu saattaa pahentaa astman oireita, joten käskettiin testaamaan sitä ihan ensin pienesti aloittaen... =)

Tänään, jos jaksaisin mennä kävelylle tuonne harmaseen loskaan ja hakea sen tablettipurnukan... Jos sitten jaksaisi jännittää paremmin, millaisen vastauksen me siltä talonmyyjältä saamme...


PS: Se sydänlääke on sydämenmuotoinen. <3  Ja alkoi heti purra. Siis hidastaa sykettä. On siten vähän normaalimpi olo. Kunnes muistan missä lirissä me ollaan... 

Jokohan tämä vähän helpottaisi...

Viikonloppuna oli hetkiä, jolloin saatoin olla pystyssä hetken aikaa. Yhden sellaisen hetken aikana kävimme nopeasti Hanin kanssa kurkistamassa mitä tällä kertaa oli myynnissä Megamyynti Areenalla, Virkkeen entisen, konkurssin tehneen tehtaan tiloissa.

Niin kuin linkistä näkee, siellä on vaikka mitä mutta mie en jaksa esim vaatteita katsella olleskaan vaikka niitä siellä on suurin osa tavaroista. Mie vaan nopeasti vilkaisin kotitavaroita. Nämä kolme peltipurnukkaa bongasin ja ne lähtivät aarteikseni.

Mm keksit säilyvät kaikkein parhaiten peltipurkeissa. Miun vanhat keksipurkkini ovatkin kovin kolhiintuneita; yhdessä on steariinia ja kaksi on kovin jouluista.

Pirteät purkit piristävät kummasti. 

Siinä antibioottipurkin, astmapiipun ja vesikannun välissä. =P

Rakas mies osti miulle ananaksen,
kun mie rakastan niitä.
-Ja häntä. =) 

Eilen ei ollut kuumetta.
Siitä pieni jipii.
Sellainen ihan varovainen
ja hiljainen.

Viikonloppuna
(monen leffan katselun miun seurassani lisäksi)
Hani sai valmiiksi ilmalämpöpumpun ulkoisen ulokkeen 

suojalaatikkosuunnitelman, sekä uuden ulkorapunkaiteen 

suunnitelman. Insinöörille on tärkeää ensin 3D:na mallintaa kaikki 

remppasuunnitelmat. Sitten niitä vasta voi ruveta konkreettisesti tekemään.
Mikä tietenkin on varsin järkevää. =)

Varsinkin rapunkaidetta kaipaan jo kovin,
koska siihen sai petivaatteet ja matot kätevästi tuulettumaan... 

Lautatavaraa tarvittaisiin lisää, (menekkikin on helppo laskea,
kun ajatus on valmiiksi 3D-mallinteena...) mutta kun ei ole sitä 

peräkärryä, eikä Hanikaan näköjään halua edes kysyä enää lainaksi 

porukoiltaan sellaista. 

Peräkärryn saa tosin lainaksi esim rautakaupasta ostaessaan jotakin, 

ja ihan ilmaiseksi, kun vie sen kärryn sitten heti kohta takaisin.
Me vaan tarvisimme sitä kärryä kauemmin, 

kun nuo kaksi korkeaa pihapuuta pitäisi se kiva metsuri tilata kaatamaan 

ja niiden oksat pitäisi kuljettaa kaatikselle. 

Mutta kyllä tää tästä jotenkin suttaantuu...
Suttaantumaan saa koko huushollin muutes kun
pari viikkoa vaan huilailee... =P 

Tänään on ihan selkeästi parempi päivä.
En silti jaksa tänäänkään koulia noita pieniä
taimia jotka alkavat olla jo ahtaasti
purkeissaan.
Jos julma olisin, niin kiskoisin purkeista nyt vain pois ylimääräisiä taimia
ja jättäisin kasvamaan vaan muutaman.
Mie en vieläkään tiedä miksi ihmeessä taas lankesin multapurkkeihin,
vaikka on epävarmaa, mihin ihmeeseen mie ne laitan sitten kasvamaan.

Mutta se on se jokin ihmeen multasormipakko, joka iskee
keväisin, ja laittaa tilaamaan lisää siemeniäkin vaikka ihan
julkisesti ensin täällä vannoo, ettei tilaa yhtään mtn 
niin postilaatikossa silti on basilikaa, kesäkukkien siemeniä ja
hassua salaattia pussukoissaan... 

PS:

Hani kyllä sanoi miun multapurkeistani: 

-Onks tää nyt joku joka keväinen vitsaus? 

Mää vaan nauroin jotta soon mun harrastus...=D

Liian aikaisin iloitsin

Illalla alkoi kuume. Yöllä kuumeilin, yöpaidan ja tyynyni hikoilin, ja nyt on hepponen olo. Voimat ovat ihan minimissä. En jatka tätä terveyssairaushöpötystä, enkä koko tätä blogia ennen kuin miulla on oikeesti jotain asiaa. Ei kukaan jaksa lukea särkeekö päätäni, montako kertaa olen yökkäillyt tai kuin mua heikottaa tms...
Mie keräilen nyt voimia. En vaan oikein tiedä kuinka...

Kiitos yksityispostista. <3 Ja anteeksipyyntö kaikille jotka odottivat että täällä olisi jotakin mukavaa. Mie en nyt jaksa... 

Tänään on parempi päivä

Viherpeippo lauleskelee jo ihanasti lirkutteluitaan 

ja yksi niistä tankkasi kauan kupuaan yhdellä lintulaudalla. 

Eilen Hanin tullessa töistä hän nappasi mut mukaansa ja mentiin apteekkiin. 

Tottakai, ilman muuta, ja tietenkin, siellä oli kirjoitettuna miulle resepti sille ainoalle antibiootille, jolle olen allerginen eli Amorionille. 

Noh, se asia piti muuttaa, mutta lääkkeen muutos hoitui onneksi puhelimitse apteekista käsin. 

Kotiin tullessani nappasin heti veden kanssa yhden tabletin koska todellakin haluan edes tämän tulehduksen pois. 

Kohta miulle tuli oksettava olo. Makailin sohvalla, hengittelin pitkään ja koetin ajatella sinisiä ajatuksia, jotta kuvotus menisi pois, kun eihän sitä nyt heti voisi yökätä hyvää lääkettä pois... 

-Ehkä olisi pitänyt syödä jotakin sen vahvan antibiootin kanssa. Ehkä... 

Onneksi Jake-poika soitti ja jutteli kanssani niitä näitä pitkät tovit. Se paha olo unohtui ja katosi siinä jutellessa. Kiitos poikanen kun veit ajatukseni muualle. <3 

Illemmalla uskalsin kokata munakokkelia itselleni kun tuntui pitkästä aikaa siltä että oli näläntunne. En yökännyt, mutta kuumepa nousi yhtäkkiä taas ja makoilin kohta jälleen sohvalla Hanin kainalossa ja hän sanoi miun kuumentavan häntäkin. 

Yleensä iltaisin miun sormet ja varpaat ovat jääkylmät ja mä kylmetän häntä niin että toinen kiljuu, kun koetan sormiani lämmittää vaikka tunkemalla ne hänen paitansa alle. =P 

Ihana  ♥  Tuija  ♥  lähetti miulle reikihoitoa etänä siinä sohvalla pää Hanin sylissä makoillessani ja tunsin miten kroppa rentoutui ja tuli uninen olo. Kuumeinen tosin ja kuumeilin yöllä taas tyynyni ja yöpaitulini märiksi. Sohva sai aamuyöstä mut taas kaverikseen yöpaitulin vaihdon jälkeen, mutta nyt aamulla on huomattavasti parempi olo, kuin oli vaikka eilen. 

Sydän on melkein normaalisykkeessä. Ei lyö enää ollenkaan niin hurjasti.  

Aurinko paistaa. 

Tilillä on tänään hieman rahaa ja saan maksettua laskuja pois. 

Panttilainaamostakin voisin lunastaa ne sinne jotain tärkeää laskua varten pantatut koruni, jos vaan jaksaisin lähteä Lahteen. En ehkä ihan tänään mutta jos huomenna? 

Mutta on, on. Paljon parempi päivä tänään on. 

Ihan varmaan suuri merkitys on ollut eilisellä 

Tuijan etäreikihoidolla! 
 ♥  Kiitos Tuija.  ♥  
♥  
♥  

   

Siinä ekassa Murusten miulle tilaamassa Kodin kuvalehdessä oli tällainen Atrian mainos, jossa leikkelekinkkujen sijaan miun huomioni veivät nämä virnistelevät sämpylät. =) 

Oli pakko vähän väliä palata katsomaan näiden hassuja naamoja. =) 

PS: Näin lähellä vilkas maantie on taloamme, että rekka-auto roiskii ikkunat ja myös ne uuden ihanat seinät kuraan ohi ajaessaan, kun eiväthän ne aja 50.iä niin kuin siinä pitäisi ajaa... Kuraa lehtää melkein 2/3 ikkunan koosta. Se on laaja osa seinää... Siellä ne uudet ikkunapellitkin ovat ihan kuraisena. Siksi sitä suoja- ja meluaitaa olisimme haaveilleet tien reunaan. Aura saa aikaan saman efektin. Kura lentää.

Tuo kaikki, mitä ikkunasta näkyy, (metsiä lukuun ottamatta) on palolaitoksen aluetta. Sininen rakennus joka näkyy keskellä, on se nyt toiminnassa oleva palotalo. Siitäkään emme tienneet ennen kauppoja mitään. Uudet palotalot tulisivat lähemmäs meidän taloamme ja se harjoitusvaunu... =/

Melkein soitin peloissani muutes palokuntaan, kun ekan kerran näin siitä talosta tupruavan savua kamalasti tänne muutettuamme, ennen kuin huomasin lähemmäs käveltyäni että siellä olikin miehiä ympärillä palovarusteissaan. Ja sen erehdyksen kautta vasta opimme, että se olikin  palolaitoksen ns  palotalo. Kiitos vaan myyjälle kovasti kun ei sitäkään kertonut.

Tuo näkymä ei ollut samanlainen tänne muuttaessamme. Viime joulukuussa eräänä päivänä kaksi metsuria kaatoi kaikki puut ja pensaat palolaitoksen alueen reunoilta pois. =( Kaikki tuuheat pajut yms, jotka toimivat hiukan näköesteenä paloasemalle, sekä tuulenvastuksena, ovat poissa. Vain nuo muutamat koivut jätettiin joiden oksat ovat pilvissä.

Edellisten asukkaiden iso piski on repinyt nuo ikkunanpokat...

Mamani kanssa juttelin puhelimessa. Hän oli huolissaan voinnistani. Sanoin jotta kohta meen paukuttamaan rautakangella pihasta poispäin sellaista pikkupuroa ettei vesi jää rappujen eteen lillumaan niin äitini henkäisi ja kielsi moisen. Ehdottomasti.
-Tänään sä et edes tunne sellaista ku rautakanki, Mama vannotti.
-Okei, en mä sit viel tänään mee tekemään pikkupuroa, mie kiltisti lupasin.

Jotain vanhaa

Joskus tein kransseja enemmänkin, 

erilaisia, eri kokoisia, erilaisille pohjille. 

Niistä vain yksi on jäänyt itselle, 

vähän kuin muistoksi.

Siinä on pohjana 

erään ystäväni talonsa seinältä 

perkaamaa villiviiniä.

Villiviini on kiepautettu kranssiksi, 

kuivattu ja maalattu. 

Korkit on liimattu kuumaliimalla. 

Huomautettakoon, 

että me emme ole juoneet näitä 

viinipulloja tyhjiksi! =)

Korkit olen saanut ravintola-alalla työskenneeltä
kranssien tilaajalta, kranssien materiaaliksi, 

mutta niitä jäi sitten vielä itsellekin, 

tähän omaan koristekapistukseen.

Tuolla se keittiössä, 

yhden kaapin ovessa köllöttelee... 

Kuin pitsiä

Mama antoi ihanan suvussa kulkeneen 

(iso-tädin jäämistöä) 

 pitsimäisen koristeellisen posliinikulhon 

syntymäpäivälahjakseni. 

♥

Siitä voi tarjoilla ihan erityisille ihmisille 

vaikkapa ihan erityisiä pikkuleipiä 

tahi leivoksia... 

Mama tietää 

että keräilen kaikenlaisia pieniä ruusuposliiniastioita. 

♥

 Varsinkin kuppeja lautasineen.

♥ 

Plussaa ja bonusta lisää se, jos ruusut ovat punaisia. 

♥

 

Kupit lautasineen ovat kirppislöytöjäni, 

joita on jopa yritetty ostaa pois miulta. =) 

♥ 

♥  

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu

Pikkusiskon kortti...

♥

♥

Rempparintamalta ihan vaan sen verran uutta, että ikkunapellit tultiin laittamaan loppuviikosta ikkunoihin. Nyt on siistit ikkunat pelteineen. Kun sää vielä hiukan lämpenee, on minulla edessä aikamoinen ikkunanpesutalkoo, koska ikkunoiden lasit ovat seinäremontin jäljiltä aika hurjassa kunnossa. Kerään ensin voimia moiseen.

Olen kuntoutustukilainen näillä näkymin syyskuun loppuun, mutta olenpahan ympäristöstä jo monesti saanut kuulla jotta tuo mies on ihan parka ja ressukka-raukka kun hän vaan yksin joutuu töissä käymään... 
Tämän asian surijoille tiedoksi, jotta onneksi miun menot on aika pienet.
Aina on olemassa ihmisiä, jotka osaisivat elää mielestään paremmin jonkun muun elämää. =P

Napattu keittiön ikkunasta...

Kuukauden takaisesta tällistä jäänyt pää-, niska- ja olkapääkipuilu vaatii viimeistään iltaisin särkylääkettä sekä mobilaattia tms särkyvoidetta. Maaliskuun ensimmäisen päivän illalla juuri kun laitoin särkyvoidetta olkaan ja niskaani, telkusta sattui tulemaan uutiset joissa maamme uusi Herra Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö astui virkaansa ja kuuli kansan kera ensimmäisen kerran armeijan tervehdyksen ylipäällikölleen, niin minusta se oli jotenkin niin hieno hetki että tuli ihan kyyneleet silmiin.
Voi miten edustavan näköinen tuo uusi hallitsijaparimme onkaan.
Meidän oma kuningas ja kuningatar. ♥

-Sain sitten molempiin silmiinikin mobilaattia...
Voin kertoa, etten suosittele sitä silmävoiteeksi, en ollenkaan.

Kahden Murusen ihana kortti...

♥

Tokana päivänä lähisuku ja perhe onnittelivat synttärien johdosta puhelimitse, kortein, suklaalevyin, aikakauslehtilahjakortein, ja netissä ja ja ja... Sain onnitteluja myös ihanilta nettiystäviltä. Kiitos teille kaikille!

Illalla söin kahdestaan palat laktoositonta + gluteenitonta synttärikakkua Hanin kanssa. Kävimme myöhemmin kaupoilla asioilla ja mie ostin Pikkusiskon lähettämällä lahjarahalla meille uuden muovisen postilaatikon, koska postinkantaja kuulema inhoaa postilaatikkoamme. =)

Haastattelin postiljoonia perjantaina ja hän väitti jotta hän oli antanut postit työmiehille koska ei päässyt autolla ajaen postilaatikkomme viereen ja että työmiehet heittivät postit pihallemme...  Peltinen postilaatikkomme on kuulema hankala ja kamala. 
Siksi varmaan se laatikko on yritetty postiauton toimesta murskata ja postit ovat olleet siellä niin luvattoman usein rutussa, kuvalehdet rikki ja koko postinippu märkänä, kun postit ovat tursuneet ulos laatikosta ja peltilaatikon kansi on jätetty auki...

Lahjarahasta jäi vielä sen verran, että ostin itselleni tulppaanikimpun. <3
Kiitos Pikkusiukkunen. =)

♥

Mutta miulle tuli loppujen lopuksi sitten niin huono olo kauppareissulla että jouduin viettämään osan aikaa kaupan vessassa. Kivaa. Koko loppuilta kotona oli samanlaista. Että semmonen synttäri-ilta. Tuntuu etten voi mihinkään lähteä, kun vessa pitäisi olla koko ajan vieressä. En sentäs tällä kertaa pyörtynyt, mutta oli yhtä huono olo kuin silloin kun pyörryin. Nyt tiedän, miltä tuntuu, ennen kuin pyörtyy ja toivottavasti osaan varautua.

Vessapassi on kaltaisilleni oiva keksintö ja kulkee lompakossa 

ajokortin paikalla. Tai siis ei paikalla, vaan ajokortin päällä.

Ajokorttiakin joskus sentääs tarvitaan. Joskus saan luvan ajella Hanin autolla. Silloin tuntee itsensä ihan tavalliseksi ja normaaliksi ihmiseksi, kun pääsee itsekseen ajelemaan, musiikkia kuunnellen, saa pysäköidä auton kaupan pihaan ja kantaa auton kuljetetavaksi kauppatavarat selkäreppuun sullomisen sijaan ja pääsee kotiinkin inhimilliseen aikaan jalkojen nääntymättä. Ei sitä iloa varmaan huomaa sellainen, joka aina istahtaa autoonsa ja huristelee sillä paikasta toiseen. =)

Pihalta korjasin viimein synttäripäivänä pois jouluvalokuusen. Jo ne valot oli siitä poistettu kohta vuodenvaihteen jälkeen mutta itse kuusi oli jäänyt aiemmin sojottamaan paikoilleen. No, pois on.

Piha on nyt muuten aika hurjana remppasotkujen vuoksi. Haravan kanssa pittee kulkea siellä täällä ohi ajavien autoilijoiden kummastukseksi. Ei nimittäin maisemassa näytä vielä ihan haravakeliltä. Vaan haravalla kun saa kerättyä esiin sulavaa törkyä ja purua helposti lapioon ja kiikutettua sotkua jonnekin muualle...

Tintit laulavat keväisesti

Pikkuveljeltä saadut lintulaudat 

sointuvat nyt pihaan suorastaan mainiosti. 

Tässä toinen niistä puuvajan seinällä. 

♥

Aarteita.

Se on nyt kevät! 

Kevätpuuhia. 

Tänä vuonna ihan pienimuotoisesti. 

Ellei sitten tämä harraste 

taas riistäydy hyppysistä. <3

Keijunmekkobabyja... <3

Nyt voi mainiosti raahata yläkertaan kasteluvesiksi 

ne vesikanisterit, joihin varastoin vettä 

putkien jäätymisen varalle. 

 Eivät kai ne putket enää nyt kehtaa jäätyä?

Tai...
mistä sitäkään tietää... 

Jääkummittelua

Eilen Hani joutui viemään aamulla autonsa korjaamolle. Korjaamolta hän seikkaili bussipysäkille, josta bussilla ajeli Lahteen, josta junalla Keravalle, josta joutui jo kahden maissa palaamaan junalla Lahteen josta bussilla tänne kuntaan korjaamon lähelle, sai autonsa korjattuna ennen kuin korjaamo suljettiin ja pääsi ajelemaan korjatulla autolla kotiin.

Pelkissä työmatkoissa mieheltä meni yhteensä yli kolme tuntia. Eikä se ressukka ehtinyt edes syödä mitään töissään. Istahti sitten kotona syömään ja huokaisemaan ja miekin kipitin hikitukkaisena sisätiloihin, kun olin kantanut kaikki työmiesten jättämät laudat talon viereen taapuliin ja ihaillut keväistä päivää, kolannut pihaa lumesta, siivonnut sulavan lumen alta paljastuvaa remonttisotkua, purua laudanpätkää, muovia + paperia pois pihamaalta, sekä niitä remppamiesten viskelemiä miljoonaaviittäsataatuhatta tupakantumppia, joista vasta osa on paljastunut lumen ja jään alta, (oisko niille pitänyt antaa 5.n kilon kurkkupurkki tupakintumpeille?) siivonnut talon sisäpuoleltakin läpikotaisin, tyhjentänyt tuhkat kaikista uuneista, pessyt pyykkiä ja taas palannut ulos lippis silmilläni jatkamaan harjoituksiani.

Niin, siis miekin menin sisälle.
Kohta kuului kamala rytinä ulkoa ja arvasin jotta siinä meni eteisen katon lumet, joita näytti siellä päivällä olleen vain ihan tippanen, mutta melusta päätellen se olikin isompi annos lunta.
-Sun auto! huurahdin ja kipitin katsomaan keittiön ikkunasta. Hanin auto oli miltein tavallisessa paikassaan talon sivustalla ja sen konepellillä oli lumikuorma, jota jatkui pitkin talon seinämää.
Hanikin tuli katsomaan ikkunasta, laittoi tossut jalkaansa ja meni ulos tutkimaan tuhoja. Putsattuaan lunta konepellin päältä hän ravisteli päätään. Pellillä oli lommoja ja paikoittain maalikin oli irtoillut. Katolla olikin lumen alla ollut paksua jäätä, joka oli vauhdilla iskeytynyt ihan oudossa kulmassa alas katolta yli katon etureunan, josta kohtaa tavallisesti lunta ei ole tippunut peltikatolta alas ja kohtalon ivana vastoin kaikkia fysiikan lakeja osunut autoon.

Saman katonliepeen alta olin päivällä kulkenut moneen, moneen kertaan kolatessani pihalta lunta ja myöhemmin päivällä kantaessani lautoja ja putsatessani niistä harjalla lumia pois. Ihme ettei tämän talon kummitus ollut silloin jo heittänyt jäitä katolta alas. Ei jäiden olisi tarvinut autoonkaan osua. Ihan turhaa ylimääräistä rahanmenoa... =(

Mamani, jolle kerroin asiasta, totesi että onneksi uutta peltiä saa kaupasta mutta pää on eri asia. Mutta on tää ihme kummitustalo. Mama totesikin, jotta varmaan kohta ne kaikki uudet laudat alkavat irrota lauta kerrallaan ja sinkoilla kauas talosta.

Mie en yhtään ihmettelisi.

Niin monta asiaa on mennyt ihan pieleen tässä talossa asustaessamme.